Näyttelyt / exhibitions

 


 

 

Osk Lumimuutos, Tohmajärvi

 

 


 

 

Näyttely Selkämeren rannalla

Näyttelyn valokuvat olen koonnut keskeisestä materiaalista, mitä olen kuvannut aina. Meri, Selkämeri, etenkin Reposaaren edusta ja saaristo kohti pohjoista on tuttu maailma, josta sekä sukuni on työskennellyt että minä olen ikäni kulkenut kameran kanssa. Kesät, talvet, tuulet ja tuiskut.

Näyttelyn taulut olen tehnyt itse, ja ne ovat museolaatuisille materiaaleille tulostettu, pohjustettu ja kehystetty. Lisätietoja niin tauluista kuin aiheistakin minulta tai Lumimuutoksen henkilökunnalta.

 


 

 

Rannikkokalastus tänään

 

Porin seudulla ja laajemmin myös koko Selkämeren rannikolla on kalatalous ollut aina osa ruokahuoltoa ja siten huoltovarmuutta. Viime vuosikymmenien aikana kalastajien määrä on vähentynyt monesta eri syytä johtuen. Päätoimisia rannikkokalastajia ei Reposaaressa, yhdessä maan keskuskalasatamista, ollut muutama vuosi sitten yhtään.

Porin kaupunki käynnisti 2000-luvulle tultaessa monen toimijan yhteistyönä kehityshankkeen, missä lähdettiin luomaan edellytyksiä rannikkokalastuksen palauttamiseksi osaksi kalasataman toimintaa. Olin mukana tuossa työssä alusta saakka ja dokumentoin niin kalastuksen muutosta kuin satamankin kehitystä.

Tärkein haaste oli voimakkaasti lisääntyneiden hylkeiden ja merimetsojen huomioiminen.  Tämän haasteen onnistuneet ratkaisut loivat edellytyksiä uusien kalastajien saamiselle mukaan ja kannattavuuden parantamisen avulla voitiin turvata ammatin jatkuvuus ja ympäristön parempi huomioiminen, kun nykyaikainen kalusto toimi hyvin niin kalastajan, kuin eläintenkin suojelun kannalta.

Tähän laajaan ennallistamistyöhön liittyi uuden toimintamallin suunnittelu ja toteutus. Lähtökohta oli kestävien pyydysten rakentamisesta, työ laajeni ympärivuotisen käytön kestäviin veneisiin ja sataman laitteisiin. Samalla huomioitiin tuleva merituulivoiman rakentaminen, ja kalastus ohjautui saaristoon ja särkikaloihin perinteisten lajien sijaan. Työ on vasta alussa, mutta uusia nuoria yrittäjiä on jo hankkeessa mukana.

 

 


 

 

Kalastaja ilman merta

 

Tapasin Into Sandbergin ensimmäisen kerran kotonaan Porin Tahkoluodossa 80-luvun alkuvuosina, kun olin noilla saarilla kuvaamassa. Olin kuullut, että heillä on syytä käydä, jos haluaa tietää, mitä merellä tapahtuu. Kävin ja tuon talvi-illan keskusteluista käynnistyi ystävyys, joka johti lukemattomiin tapaamisiin, luonnon ehdoilla toimimisen oppitunteihin, ja lopulta kirjan tekemiseen Inton elämästä. 

Sandbergit asuivat Porin Tahkoluodossa Ketaranlahden rannalla, sen pohjoispäässä. Lahti oli suojainen maankohoamisen lähes umpeen kuroma satamapaikka, josta kuljettiin merelle kolmesta kapeasta salmesta, suntista. Kalastaminen oli työ, jota varten Into oli syntynyt. Ei ollut vaihtoehtoja ammatin suhteen, tämä oli elämänmuoto, johon hänen kätensä ja mielensä olivat muotoutuneet jo sukupolvien ajan.

Kaupunkiyhteiskuntamme silmissä Into Sandberg oli luonnonsuojelija. Hänen oman käsityksensä mukaan ei luonnonsuojelija ole ihminen, joka päivänä muutamana suojelee ja toisena kaivaa voimalan monttua tai tuottaa kemikaaleja tehtaassa, joka laskee jälteensä mereen. Kalastaja on luonnon puolella, koska se on hänen elinehtonsa. Kalastaja elää luonnosta ja on osa sitä luonnollisena hyödyntäjänä. Tai jos tehtaan työntekijä on luonnonsuojelija, kalastaja ei sitä ole. Ja mitä Into hyötyi luonnonsuojelusta? ’’Lohenkalastajana aloitin ja norssinpyytäjänä lopetin. Sen olen hyötynyt.”

Into Sandbergille meri oli työmaa ja jumala yhdessä, ’’eikä minulta koskaan puuttunut mitään.”

 

 


 

 

Talloorassa

 

Vierailimme isovanhempieni kanssa Talloorassa ainakin kerran kesässä. Isoäitini oli syntynyt naapurisaaressa ja hänen sukunsa oli tuolta lähtöisin. Viidennen sukupolven tallooralainen kalastaja Olavi Meriluoto asui tilalla ja aina kun kävimme, oli vanhemman väen puheenaiheena jotain kalastukseen liittyvää. Opiskeluaikana minun oli helppo lähteä pakoon paikkaan, missä ovet olivat auki ja kaikki elämisen edellytykset ympärillä. Tämä maailma mikä tuntui tuolloin ikuiselta, hävisi kun Olavin aika loppui. Jäljelle jäi vain muistoja ja valokuvia. 

Ahlaisten saaristossa oli vielä useita puuttomia saaria, kun ensimmäiset maakunnan ihmiset kävivät kalastamassa seudulla kesäisin silakkaa. Vähitellen parhaiden apajien läheisyyteen ilmestyi kalamajoja ja suurimpiin saariin perustettiin pysyvää asutusta. Näistä torpista kehittyi pian kalastustiloja ja Talloora oli yksi ensimmäisistä. 

Talloorasta alkoi koko Suomen merialueelle 1800 - luvun lopulla levinnyt monipuolinen pyyntitapa mikä sisälsi uusia innovaatioita niin veneissä, varusteissa kuin rannikkoyhteisöjen toimintamalleissakin. Ne näkyivät erilaisina muutoksina maisemassa ja saariston asutuksessakin. Ajoverkkokalastus tuli jäädäkseen ja nosti seuraavan kahden sukupolven aikana koko saariston elämän kukoistukseen. 

Asuin Olavin kanssa välillä viikkoja saaressa ja toimin mukana kalastajan askaressa, kamerasta huolimatta. Kesällä suunnattiin avomerelle siikaverkoille, muulloin pyyntiä oli lähivesillä. Joka tarkoitukseen oli oma veneensä, verkkonsa ja työtapansa. Kaikki itsestään selvää, Olaville ja vähitellen tämä maailma avautui minullekin. 

Jäiden tulo, niiden lähtö, ensimmäinen tiira, viimeinen lokki rantapuodin katolla. Joulu tulossa ja mateen kutu. Aurinko jo korkeammalla ja lahna palaa saaristoon. Siinä aikataulu ja elämänohje Talloorassa.  Kalastajalla oli kelkka, tuura, verkot ja perintöoikeus kalastaa. Oli jäätä, tyyntä ja tämä elämä aikaa. Olavi Meriluodolla ei ollut jatkajaa, jäljelle jäi saari ja muisto isien työstä.

 

 

Facebook Twitter Google+ Pinterest
markku.saiha@itameri.net
+358 400 811 795
Reposaaren Kalasatama, 28900 Pori
×

Log in